|
Jossain aikaisemma ketjussa kirjoitinkin että silloin joskus lapsena peruna oli päälisäke, silloin syötiin myös paljon kaalia, porkkanaa raasteena ja kiinakaalia talvella. Siis ihan 70-luvun perusruokaa. Sitten kun vanhempani alkoivat matkustella ulkomaille, siinä 70-80 -luvun taitteessa ruokapöytään ilmestyivät oliivit ja muut etelän herkut.
Nykyään teen perusruokaa pääosin lasten ehdoilla. Vaikutteita olen toki kerännyt maailmalta, mutta ruskeat kastikkeet yms. ovat tosi harvinaisia meidän ruokapöydässä. Paljon laitan ruokaa kanasta ja kalasta, sekä soijarouheesta (luulevat sitä jauhelihaksi, hyi häpeä minua...)
Itse syön vähän lihaa, enkä juuri ollenkaan perunaa, riisiä (paitsi riisipuuroa) ja pastaa, nämä korvaan muilla kasviksilla. Muu perhe kyllä syö kaikkea yllä mainittua. |