|
Minulla on pitkälle samanlaiset kokemukset kuin Keltavuokolla. Muistan kun lapsena sanoin, että kun kasvan aikuiseksi, niin syön vain mansikoita ja tomaatteja. Ajattelin varmaan, että omilla tienesteillä niitä saisi niin paljon kuin haluaa. Oikeastihan niitä ei tosiaankaan ollut saatavilla kuin lyhyen aikaa kesällä, ja hyvä jos silloinkaan.
Kun isä lähti kirkolle asioille, niin tärkein pyyntö oli, että tuothan isä omenoita. Joulun tienoolla niitä sai kaupoista hyvin.
Nykyisinhän sitten voi syödä ihan mitä ikinä haluaa, mielikuvitus vain on rajana ja tietenkin käytettävissä olevat varat. Kaupat ovat pullollaan tuoretuotteita useista maanosista ja tietenkin sitten niitä teollisia valmisteita. Satoja ja taas satoja hyllymetrejä. Mistään ei ole puutetta.
Meillä ei käytetä juuri ollenkaan pitkälle prosessoituja teollisia tuotteita. Ruokaa tehdään tuoreista aineksista, kasvikset pyrin pitämään pääosassa. Usein se yksinkertainen ja tuore ruoka on parasta.
|